Päivä 34

Aika on mennyt vinhaa vauhtia ja nyt on töissäkin kulunut jo kuukausi.
Olen tehnyt siis aamuvuoroa, kaatanut kahvia, monella eri kielellä.. Vienyt likaisia astoita keittiölle, kiillottanut aterimia ja taitellut servettejä.
Olemme tehneet monet tilaukset ja niihin kuuluvat erilaiset katteet.
Olen oppinut saamaan itseni ymmärretyksi ilman yhteistä kieltä ja onnistumisen tunteita on tullut koettua monta kertaa. Alunperin suunnitelmissa oli tehdä 3 viikkoa aamuvuora ja 3 viikkoa iltavuoroa, mutta koin itselleni tärkeämmäksi opetella kunnolla yhden vuoron ja sen tehtävät.
A' la carte jää Suomeen opeteltavaksi. Iltavuorossa olisi muutenkin ollut hankalampaa, sillä en olisi voinut ottaa venäläisiä asiakkaita (joita on illassa 8/10), rahaa ei saa käsitellä muuta kuin 2 ihmistä 10:stä tarjoilijasta, keittiöllä ei puhuta englantia, joten tilausten kertominen olisi mahdotonta, ja varsinkin jos on erityisruokavaliota.

Venäjältä *parani* laktoosi-intoleranssi, kun valion tuotteita ei enää tullut Venäjälle.. Erityisruokavalioita ei täällä siis tunneta.
Esimerkiksi kanttiinissa, on ollut minulle erityisen hankala syödä. Paprikat ja aamupalalta jääneet salaatinlehdet ovat tulleet tutuiksi.

Meillä on hyvä henki aamuvuorossa, ja minulla on täällä pari ystävää joiden kanssa nautin tehdä töitä. Aika kuluu nopeammin ja kun työskentelytapa on samanlainen, on helpompi tehdä töitä. Ilman google kääntäjää en olisi tästä reissusta selvinnyt, joten suuri kiitos hänelle, joka on keksinyt sen. <3

Se on ollut mukavaa huomata, että työntekijöitä on paljon. Jos olisimme samankokoisessa hotellissa Suomessa, ei aamupalalla olisi seitsemää tarjoilijaa.
 Apu on aina lähellä.
Täällä työntekijöinä ja tarjoilijoina on paljon miehiä. Meillä on kaksi "holvia", joissa on aina 3 tarjoilijaa. Vähintään yhden tarjoilijan pitää olla aina mies, sillä miehen homma on kantaa likaiset astiat ja painavat tavarat keittiölle.
Naisen hommana on kiillottaa ja taitella servettejä.
Itse en ole täysin tätä noudattanut, sillä Suomessa kaikkien pitää tehdä kaikkea.
Miehet ovat hyvin kohteliaita ja täällä mies on mies ja nainen on nainen.
Täällä naista pidetään "heikkona" ja miestä "vahvana".
Tässä esimerkki.. Kysyin miespuoliselta työkaverilta, että tarvitseeko hän apua, sillä hänellä oli paljon kannettavaa. Pomoni kuuli kysymykseni ja tuli nauraen viereeni, ja sanoi: "Hhahahha, ei ikinä. Se on miesten hommaa. Sinun pitää saada vielä joku päivä lapsia ja ei tee hyvää kantaa painavia asioita."
Ja ei. "Painavalla", tarkoitettiin kaijutinta, joka painaa max. 15 kiloa.. En saanut siis auttaa..

Fiilikset ovat vaihdelleet paljon täällä oloaikana. Aluksi kaikki tuntui niin järkyttävältä, kun kulttuurierot/tavat toimia ovat ihan erilaisia. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja nykyään sitä pitää jo ihan normaalina asioita, joita aluksi ihmetteli. Se ei välttämättä ole hyvä asia Suomeen paluun kannalta, koska täällä kun kaikki ei ole niin justiinsa, mutta Suomessa kuitenkin on.Olemme oppineet muitakin sanontoja, kuten jo aikaisemmin kerrottu "7 ei odota yhtä" ja se että "jos et itse kehu itseäsi, niin ei sitten kukaan muukaan." Eli kaikki ovat mielestään parhaita....ja se näkyy. Aika on mennyt kuin siivillä ja tuntuu todella oudolta, että enää viikko jäljellä. Toisaalta ajatus Suomesta tuntuu niin kaukaiselta. Ihan kuin olisi ollut vuoden pois, mutta silti aika on kuitenkin mennyt nopeasti.

Keittiöllä on siis suomalainen keittiöpäällikö, joka antaa minun tehdä todella paljon kaikkea ja kertoo mitä tilaisuuksia on. Olen täyttänyt paljon kanaa ja kalkkunaa, se on Sevillan bravuuri. Lisäksi olen tehnyt lohikeittoa suomalaisittain (venäläiseen tulee yllätys yllätys vodkaa). Tuntuu, että vodkaa, tilliä ja smetanaa tungetaan ihan joka ruokaan.
Olen auttanut myös kanttiininaista, eli pilkkonut erilaisia asioita.
Kanttiininainen on todella sympaattinen ja hän on opettanut minulle venäjän ruokasanoja. Minä olen opettanut hänelle samat sanat aina suomeksi ja englanniksi. Hänkään ei siis puhu sanaakaan englantia.

 Hotellissa on myös ravintola "Dans le noir", joka on siis pimeä ravintola. Tarjoilijat ovat sokeita ja asiakkaat valitsevat ennen säkkipimeään ravintolaan astumista neljästä ruokavaihtoehdosta: liha, kala, kasvis ja keittiömestarin suosittelema.
Dans le noirin sisäänheittäjä ohjaa asiakkaat paikoilleen ja sokeat tarjoilijat tarjoilevat heille ruuat. Syötyään asiakkaat näkevät paperilla, mitä ovat syöneet. 
Olen ollut paljon mukana tekemässä pimeän ravintolan ruokia, koska sen pääkokki on ottanut minusta ns. oppilaansa. Hän puhuu todella hyvää englantia, joten pystymme kommunikoimaankin!

Myös keittiöllä on todella paljon työntekijöitä. Täällä kaikki tehdään itse. Vihannekset kuoritaan kaikki itse, voit tulee isoissa 20kg pahvilaatikoissa ja ne vakumoidaan erikseen pienemmiksi. Juustot, kinkut yms... kaikki tulevat isoissa pötköissä ja ne viipaloidaan itse. Lihatyöntekijät ovat erikseen, kylmäköt erikseen, tiskarit, jotka myös siivoavat, erikseen.
Pääkokit ovat kaikki venäläisiä miehiä. Muuten työntekijöistä suurin osa ovat ulkomaalaisia, esim. Tzetzeniasta, Uzbekistanista, Kazastanista ja Tunisiasta.
Naiset tekevät salaatit ja aamupalan + auttavat pääkokkeja. Täälläkin naisena on hyvä olla, koska naisten ei tarvitse kantaa mitään painavaa.

Palkkaus on kokilla n.20 000 ruplaa eli n.300 euroa. Tarjoilijoiden palkat ovat n. 15 000 ruplaa eli n.250 euroa.
Ihmiset työskentelevät kolme päivää kerrallaan, mutta ovat sitten töissä 12 tuntia päivässä, sitten he ovat kolme päivää vapaalla ja taas kolme töissä, se on myös työntekijöiden etu, koska vapaapäivät kuluvat yleensä asioiden hoidossa.
 Välimatkat ja ruuhkat ovat isoja ja esimerkiksi pankissa käynti saattaa kestää koko päivän.